Aikaisemmat tilamme alkoivat olla meille ahtaat, joten muutto oli ollut mielessä jo jonkin aikaa. Siispä syyskuun lopussa jätimme Kimmeltien toimiston taaksemme ja muutimme isompiin tiloihin Kehä II:n juureen. Matka Niittykummun metrolta on noin kilometri ja myös Matinkylän metroasema on melko lähellä.
Uusi ympäristö virkistää ja uuden osoitteen myötä tulivat myös uudet naapurit. Samassa talossa toimii muun muassa Oracle.