15.3.2017 Oulun läänin talousseuran maataloussäätiölle järjestelmä

Sähköinen järjestelmä saatiin käyttöön helposti.  Hakulomake ei tarvinnut juuri muutoksia ja järjestelmän vakiotoimminnot sopivat hyvin. Apurahojen haku päättyi 15.3. ja sujui ongelmitta.

Käyttöönottoon liittyvät palaverit pidettiin verkon välityksellä, joten matkustamiseen liittyviä kustannuksia käyttöönotossa ei syntynyt.

Säätiön tarkoituksena on tukea maatalouden, biotalouden, kotitalouden ja puutarhaviljelyn neuvonta- ja tutkimustyötä Pohjois-Pohjanmaalla. Tuki voidaan myöntää yksityishenkilöille, työryhmille tai yhteisöille.

15.2.2017 Suomen kuntäsäätiölle sähköiset ratkaisut

Suomen kuntasäätiö valitsi Aspicore Oy:n tuottamaan palvelut apurahojen ja avustusten hallintaan.

Säätiö on tuore tulokas Suomen säätiökartalla. Suomen Kuntaliiton valtuusto päätti perustaa Suomen kuntasäätiön kevätkokouksessaan 27.5.2016.

Säätiöllä tulee olemaan merkittävä asema kunta-alan tutkimuksen ja kehityksen tukemisessa.

Myös säätiön kotisivut tilattiin Aspicorelta.

Samassa yhteydessä säätiö tilasi itselleen selkeän logon, joka tuotiin myös apurahajärjestelmään.

 

15.2.2017 Pohjoismainen ulottuvuus

Aspicoren apurahajärjestelmä sai kansainvälisen asiakkaan, kun Pohjoismaiden kriminologinen yhteistyöneuvosto tilasi apurahajärjestelmän Aspicorelta.

Samalla kertaa Aspicoren apurahajärjestelmä saa kansainvälisen ulottuvuuden, sillä neuvoston johtajuus vaihtuu kolmen vuoden välein.

Järjestelmän kieliksi valittiin englanti ja ruotsi. Aspicoren järjestelmä tukee nyt kolmea kieltä  (suomi, ruotsi ja englanti) myös asiamiehen käyttäjäroolilla.

13.2.2017 Tauno Tönningin Säätiölle sähköinen apurahajärjestelmä

Tauno Tönningin Säätiö tilasi Aspicorelta sähköisen apurahajärjestelmän käyttöönoton ja palvelu korvasi aikaisemmin käytössä olleen järjestelmän. Palvelu otettiin käyttöön järjestämällä joukko etäpalavereita, joissa käytiin läpi prosessit ja tarvittavat muutokset lomakkeisiin. Valtaosa tarpeista saatiin hoidettua järjestelmän vakiotoiminnallisuuksilla.
Koska järjestelmä haluttiin hakijoille myös englanninkielisenä, otettiin käyttöön monikielisyyden tuki. Tarvittavat fraasit käännätettiin kääntäjällä ja vietiin Aspicoren toimesta järjestelmään.

Tauno Tönningin Säätiö on toimintansa aikana myöntänyt yhteensä n. 1650 apurahaa, valtaosan Oulun yliopiston väitöstutkimusten tueksi. Rahaa niihin on käytetty yleishyödyllisen säätiön velvoitteen mukaisesti yhteensä n. 5,4 miljoonaa euroa.

 

19.1.2017 Sibelius-Akatemian tukisäätiölle apurahajärjestelmä

Tukisäätiö tilasi järjestelmän Aspicorelta ja järjestelmä otettiin käyttöön nopealla aikataululla viime joulukuussa.

Säätiö myöntää apurahoja Sibelius-Akatemian opiskelijoille opiskelua edistäviin tarkoituksiin: esimerkiksi mestari- tai kesäkursseihin, kilpailumatkoihin, opetushallinnon tutkintoon ja muualla suoritettaviin, mutta tutkintoon sisällytettäviin opintoihin. Hakuaika päättyi 18.1.2017. Kaikki hakuun liittyvät prosessit voidaan hoitaa sähköisesti.

 

16.1.2017 OP Ryhmän tutkimussäätiö uudisti

OP Ryhmän tutkimussäätiö siirtyi käyttämään Aspcoren uusinta apurahajärjestelmää.

Apurahahaku avautui hakijoille tammikuun puolessa välissä.

Samassa yhteydessä säätiön kotisivut saivat uuden tuoreen ilmeen Aspicoren toimesta.